Eilen tulin kokeesta jo puolilta päivin, joten innostuin lähtemään ratsastamaan molemmat hevoset. Speedy norkoili portilla ensimmäisenä, joten ajattelin ensin ratsastaa vain sen. Speedy oli ollut muutaman päivän lomalla, joten osasin jotenkin odottaa sen olevan aika energinen ja villi. Pihasta lähtiessä kerittiin parit pyrähdykset ottaa, kun milloin mikäkin asia oli niiiin pelottava. Katsoin viisaimmaksi vain ratsastaa kaikki askellajit läpi, ja olla yrittämättä mitään hirveän vaikeaa, sillä pitempien taukojen jälkeen Speedyltä on turha odottaa heti huippusuorituksia. Loppupeleissä se toimi yllättävän hyvin. Ratsastin vaihtelevasti kaikkia askellajeja erikokoisilla ympyröillä ja yritin vain pitää vauhdin tasaisena ja hevosen ohjan ja pohkeen välissä. Pienen alkusähellyksen jälkeen se asettui aloilleen ja malttoi kuunnella istuntaa. Sen jälkeen Speedyä on aina mukava ratsastaa. Laukka toimi varsinkin tosi kivasti. En olettanut sen olevan noin hyvä, mutta varsinkin vasemmalle tuli paljon hyviä pätkiä. Loppuraveissa huomasi, että Speedy vähän väsähti ja samalla oma keskittyminen herppaantui. Sen seurauksena hevonen alkoi tietysti puskea oikeaa pohjetta vasten. Argh, onneksi kuitenkin olin ravannut sen verran, että pystyin alkaa kävelemään ennen kuin kerkesin ihan epätoivoiseksi tulla.
Vaihdoin sitten hevosen poniin, ja lähdin ratsastamaan Haninkin. Alkukäynneissä meinasi jo itsellä kilahtaa, kun mamma oli niin hidas ja turta pohkeelle ja istunnalle. Kaikissa kulmissa venkoili vain vastaan. Vartin rivakan ratsastuksen jälkeen Hani alkoi kuitenkin taipumaan koko ajan vain paremmin ja pätkittäin se oli jo ihan mukiinmenevästi pohkeen ja ohjan välissä. Ei se jaksa itseään kantaa kuin ihan pätkiä, mutta alku se on sekin. Laukassa sillä oli tällä kertaa yllättävästi virtaa, ja laukkailtiinkin loppupeleissä paljon. Lähinnä otin paljon nostoja molempiin kierroksiin. Loppuraveissa Hani olikin sitten jo tosi kevyt ratsastaa. Sen kanssa on vain oltava tarkkana, että lopettaa ennen kuin se väsähtää, sillä haluan lopettaa aina hyvään suoritukseen, ja väsähtämisen jälkeen siltä ei hyvää suoritusta saa sitten mitenkään.
Ja sitten..
sääntöinä on kiittää haastajaa,
vastata hänen keksimiinsä 11 kysymykseen,
ja keksiä uudet 11 kysymyksiä haastetuille blogeille.
---
Kiitos kovasti Riikka..:)
1. mitä tekisit jos heräisit kaljuna?
- itkisin itteni hengiltä jaja linnottautuisin kotiin. kaljuna en näyttäytyis yhtään kellekkään.
2. miksi vihaat lohenpunaista väriä?
- koska se on jotain NIIN kamalaa. järkyttävää. laitonta. sillä pilaa silmät. myrkyllistä. tappavaa. vaarallista. siksi.
3. haluaisitko poistaa kaiken lohenpunaisen tästä maailmasta?
- oi kyllä haluaisin!
4. haluaisitko omistaa vaaleanpunaisen marimekon unikko-kuvioidun tarjottimen?
- en tykkää kyllä marimekosta yhtään, yliarvostettua kuviointia! enkä kyllä käytä tarjottimiakaa muutako koulun ruokalassa. toisaalta, oishan se aika räyhäkäs koulussa, ku muilla ois tylsät harmaat tarjottimet, ni mulla ois värikäs marimekko, jei!
5. tykkäätkö kamomillateestä?
- en kyllä oo varmaan ikään juonu kamomillateetä :o tee itessään on hyvää, ja sitä pitää juua talvisin ja sillonku on kipee.
6. mitä mieltä olet roikkuvista korvakoruista miehillä?
- eh. no siis, ei mua semmoset pikkuset korvakorut haittaa, jos on vaan toisessa korvassa, ja ne on ihan kivoja. siis esim. napit ja renkaat, mutta voi luoja jos joku kotkan sulka roikkuu ni itkuhan siinä meinaa tulla. tai ainakin tekis mieli hakata päätä seinään.
7. kuunteletko koskaan kaija koota?
- tiesti mä joskus.
8. onko kaija koo pakkomielteesi?
- ei mulla oo pakkomielteitä!
9. oletko edes vähän perfektionisti ratsastuksen suhteen?
- pitikö näissä vastata rehellisesti? jos ei, ni en oo perfektionisti. mut jos joo, ni joo, oon oikeestaan tosi paha perfektionisti ja maastoilu on ainoa, jossa pystyn ottamaan rennosti ja antaa vaan asioitten olla. muuten hion aina kaikkia juttuja ja ikään mikään ei riitä, ja aina pitäis suoriutua kaikesta täydellisesti ja maksimiteholla.
10. mitä tekisit jos löytäisit speedyn karsinastaan lohenpunainen loimi päällään?
- riistäisin sen loimen sen päältä:D ja tunkisin sitte sen loimen teiän postilaatikkoon. tai naulaisin sen teiän talon seinään siten, että sun ikkunas peittys.
11. onko nämä kysymykset mielestäsi vihjailevia?
- nämä ovat ahistavan ja häiritsevän vihjailevia!
Mutta ko minä oon laiska ja silleen, ni oon tosi kurja ja ilkee, enkä haasta ketään:( Ihmiset saa mun puolesta vapaasti tehdä tätä vaikka samoilla kysymyksillä tai sitten keksiä omat tai jotain. Anteeks, mut tein tän ite kuitenki!:D
ps. Kattokaa mikä söpö nukkuu satulahuopien päällä kaiket päivät!!:)









